torstai 10. marraskuuta 2016

Ihana TwistBe

Tästä tapahtumasta on jo kulunut aikaa, mutta koska ideana ja liikkeenä TwistBe on ihana, päätin kirjoitella teille hieman aiheesta. TwistBe eli The Way It’s Supposed to Be on Kampin Lapinlahdenkatu seiskassa sijaitseva elokuussa avattu kivijalkakauppa joka on erikoistunut luomuun ja eettisiin tuotteisiin. Tuotteita voi ostaa myös verkkokaupasta. Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta tässä ja tässä postauksessani.

Tuotteet  ja palvelut on tarkoin kriteerein valittuja ja Twistbe:n perustajien itsensä testaamia. Tuotteiden alkuperä ja valmistus on tutkittu ja valmistajien luona on ihan itse vierailtu tutustumassa. Loistavaa taustatyötä on siis tehty ennen kuin tuote on päätynyt myymälän hyllylle tai verkkokaupan valikoimaan. Ja sitä valikoimaa löytyy kirjallisuudesta herkkuihin sekä luonnonkosmetiikkaan sekä erilaisiin palveluihin ekokampaajista siivoukseen. Täältä löytyy siis ihan kaikkea. Vegaaneille sopivat tuotteet on merkitty hyvin ja auttava henkilökunta mielellään juttelee ja avustaa tuotteiden valinnassa.

Liikkeestä voi ostaa myös take awayna mukaan salaatteja ja vihermehuja. Saimme syyskuun lopulla bloggaajaillassa maistella noita vihermehuja sekä vuohenjuustoista herkkusalaattia sekä vegaaneille tarkoitettua salaattia. Molemmat aivan ihania, mutta tuo vuohenjuustoinen Deli Dream-salaatti oli ehdottomasti oma suosikkini. Herkut on ravintoneuvojan suunnittelemia. Lisäksi salaatteina valikoimassa on lohisalaatti, joka on hauskasti nimetty Brain Powerina sekä lihansyöjille oma Paleo Power-salaatti. Tuotetuotteet on toki saatavilla vain myymälästä eli suuntaa sinne siis. Jälkkäriksi voi napata palan raakakakkua, niissäkin valikoimaa ilahduttavan paljon. Itse taidan ostaa mukaan seuraavan kerran mangositruunaa....

Herkkujen lisäksi kuulimme Twistben ideologiasta sekä tuotteista. Kaiken kruunasi ihana Soma uplifting 10-15 min kasvohoito. Itse en ollut aikaa tähän varannut, mutta onneksi aikaa minullekin jäi ja pääsin hemmotteluun. En tiedä mitä tapahtui, mutta nuutunut olemus sai aimo annoksen energiaa ja hyvää fiilistä- vaikka olin töiden jälkeen suoraan liikkeelle suunnannut hieman väsähtäneenä. Tätä on pakko saada lisää!

Suosittelen tutustamaan TwistBe:n maailmaan, jos ekologisuus ja hyvinvointi kiinnostavat. TwistBen blogia voit käydä kurkkaamassa täältä.

 
TwistBe

TwistBe

TwistBe

TwistBe









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti