lauantai 31. toukokuuta 2014

Operaatio hennaus

Tässä hennaamisen salat pähkinänkuoressa:

1.) Henna valmistellaan värjäystä edeltävänä päivänä. Hennajauhe kaadetaan kulhoon veden (ja esim. sitruunamehun) kanssa ja sekoitetaan huolellisesti kunnes saadaan puuromaista vihreää velliä. Peitetään velli esim. elmukelmulla pintaa myötäillen ja annetaan seistä huoneenlämmössä 12-24 tuntia.

2.) Suojaa kaikki pinnat joille hennaa et halua. Henna saattaa värjätä herkät pinnat lopullisesti. Kokemuksesta voin kertoa että hennaaminen on usein todella sotkuista puuhaa, etenkin jos seos jää vähänkin liian kosteaksi. 

3.) Sekoitetaan levännyttä seosta ja lisätään vettä jos puuro tuntuu liian paksulta tai kuivalta. Kaikki kokkareet on hyvä saada pois eli sekoita ja sekoita kunnes saat tasaisen massan. Muista suojata kädet kumihanskoin ja työympärystä myös.

4.) Aloitetaan levittäminen ja muista levittää hennaa runsaasti. Tarkoitus on että hiukset uivat hennassa. Kun kaikki hiukset on hennan peitossa ja vaikka päälaella nutturalla, on aika peittää koko komeus esimerkiksi elmukelmulla tai muovipussilla. Päälle kannattaa kietaista pyyhe. Lämpö edistää tarttumista hiukseen ja vaikutusaika samoin. Minimivaikutusaika on tunti mutta itse olen jopa nukkunut hennapuuro päässä. Itse saatan sulloa hiusten ja kelmun väliin talouspaperia sillä usein henna lähtee valumaan niskaa pitkin...

Ylijääneen hennaseoksen voit pakastaa eli älä heitä roskiin jos kokkailit liikaa vihreää velliä.

5.) Seuraavaksi huuhdotaan hiuksista puurot pois. Hyvänä kikkana on levittää halpaa hoitoainetta runsaasti hiuksiin auttamaan takkujen selvittelyä ja tekemään hennapuurosta emulsiomaista. Muista huuhtoa lattia ja seinä vielä huolellisesti suihkuttelun jälkeen.

Hiusten lopullinen väri asettuu parin päivän jälkeen eli lopullinen sävy ei ole se jonka ensimmäisenä peilistä näet. Malta vain odottaa. Heinän tuoksu katoaa viikossa, mutta jos olit nokkela niin heitit hennapuuroon valmistusvaiheessa eteerisiä öljyjä....

Tässäpä tämä pikaisesti kerrottuna. Nousiko kysymyksiä esiin?

20140529_162249
Kuvassa hennaamiseen tarvittavia asioita.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Väriä hiuksiin luonnollisesti - henna

Tilasin iHerbistä taannoin kasan hennapaketteja. Light Mountain natural hair color and conditioner nimeä kantava tuote on luonnonmukainen tapa värjätä ja hoitaa hiuksia. Olen kertonut hennailusta aiemminkin, mutta kerrataan tietoja hieman.

Tuhansia vuosia naiset ovat käyttäneet hennaa hiuksien hoitamiseen. Hiuksien lisäksi hennalla voi värjätä ihoa tai kynsiä. En puhu ulkomailla tarjolla olevista mustista henna-tatuoinneista, joista pahimmillaan saa erittäin rajun allergisen reaktion. Tarkista siis että purkissa lukee Lawsonia inermis. Henna on väriltään vihertävää ja usein jauhemaisessa muodossa.

Miten henna sitten toimii hiusten värjäämisessä? Värjääminen voi sikäli olla huono sanavalinta koska hennalla ei voi saada täysin uutta väriä hiuksiin. Eli et saa mustasta tukasta ruskeaa et edes muutosta blondista brunetteen. Se ennemminkin syventää olemassa olevaa sävyä. Tosin tarjolla on valmiita hennapaketteja punaisesta tummanruskeaan. Toki itsekin voi sekoitella omia keitoksia jos siltä tuntuu. Ainakin sitruunamenua, teetä, punaviiniä voi keitoksiin hämmentää mukaan väriä antamaan. Itse hämmennän mukaan usein sitruunamehua tai teetä.

 Alkuperäisesti hennan sävy on oranssinpunainen. Lopullinen sävy riippuu aivan hennattavan hiusten laadusta ja sävystä sekä hennan muhitteluajasta. Mitä vaaleampi hius sitä kirkkaampi ja selkeämpi hennan sävy niihin muodostuu. Mustassa tukassa henna ei anna sävyä, mutta hoitaa hiuspohjaa ja hiuksia luonnollisesti antaen niille upean kiillon.

Henna kerrostuu hiukseen eli useampi käsittely syventää sävyä ja vahvistaa hiusta. Kerrostamalla hennaa usein hiuksiin voi myöhemmin olla hankalaa vaihtaa hiusväriä. Vaalennusjauheetkaan ei vuosien hennailun jälkeen pure eli hennan joutuu kasvattamaan pois hiuksista. Muista tämä ennen hennaostoksia.

Henna säilyy parhaiten pakastimessa eli purkit pakkaseen vaan. Myös valmiiksi tehtyä ylijäävää seosta voi pakastaa. Itse välillä teen liikaa hennapuuroa, joten pakkasessa on välillä omituisia paketteja joita ei kannata tarjoilla vieraille syötäväksi.


Lisää hennasta voit lukea suomeksi täältä.

Hennailukokemuksia, anyone?




iHerb, henna

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Harp On It!

Color Clubin lineaarinen hopeinen hologrammilakka Harp On It on lakka jonka olen omistanut pitkään, mutta en muista lakanneeni tällä.. nyt oli hyvä aika kaivaa ihanuus naftaliinista kynsille. Etenkin kun aurinkokin on suonut säteitään tänne pohjolaan. Valitettavasti en muistanut kuvata lakkaa auringon paisteessa, mutta voitte luottaa että livenä tämä on mahtavuutta.

Kesä + hologrammilakat = parhautta.



20140517_140451
 
 
20140517_140544
 
20140517_140501

maanantai 26. toukokuuta 2014

Sally Hansen - Sweetie pie

Tässä Livboxin mukana tullut Sally Hansen Diamond Strength kynsilakka sävyssä Sweetie pie. Kynsilakka lupailee pysyä mukana menossa jopa kymmenen päivää, mutta itse pääsin vain puoleen luvatusta ja silloinkin oli lohkeamia kärjissä. Kynsilakassa on myyntipuheiden mukaan mm. timanttihiukkasia ja platinaa joten se pitää kynnet vahvana. Mene ja tiedä. 

Lakkasin Sweetien päälle lakkasin O.P.I:n Pure 18K White gold & Silver päällyslakan. Pikakuivattajana edelleen suosikkini H&K.

Tyttömäistä ja simppeliä. Sopii kesään.

Ingredients
Diamond Strength® No Chip Nail Color
ETHYL ACETATE, NITROCELLULOSE, BUTYL ACETATE, ISOPROPYL ALCOHOL, ALCOHOL DENAT., POLYETHYLENE TEREPHTHALATE, TRIMETHYL PENTANYL DIISOBUTYRATE, TRIPHENYL PHOSPHATE, ADIPIC ACID/NEOPENTYL GLYCOL/ TRIMELLITIC ANHYDRIDE COPOLYMER, STYRENE/ACRYLATES COPOLYMER, SILICA, SYNTHETIC FLUORPHLOGOPITE, ALUMINA, HYDROLYZED RHODOPHYCEA EXTRACT, ALUMINUM CALCIUM SODIUM SILICATE, BENZIMIDAZOLE DIAMOND AMIDOETHYL UREA CARBAMOYL PROPYL POLYMETHYLSILSEQUIOXANE, DIAMOND POWDER, PLATINUM POWDER, TIN OXIDE, [May Contain/Peut Contenir/+/-:MICA, TITANIUM DIOXIDE (CI 77891), IRON OXIDES (CI 77491, CI 77492, CI 77499), D&C RED NO. 6 BARIUM LAKE (CI 15850), D&C RED NO. 7 CALCIUM LAKE (CI 15850), D&C RED NO. 34 CALCIUM LAKE (CI 15880), FD&C YELLOW NO. 5 ALUMINUM LAKE (CI 19140), FERRIC AMMONIUM FERROCYANIDE (CI 77510), FD&C BLUE NO. 1 ALUMINUM LAKE (CI 42090), D&C BLACK NO. 2 (CI 77266)].
 
collage_20140515071349626

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Red Appletox Honey Cream - TONYMOLY

Tällä kertaa kurkistetaan Korean suuntaan. TONYMOLY on korealainen kosmetiikkamerkki jota ei ikävä kyllä Suomesta saa. Tilaaminen käy onneksi suhteellisen helposti- kiitos nettikauppojen.

Red Apple Tox Honey Cream on todella suloiseen pakkaukseen pakattua kasvovoidetta joka sisältää mm. hunajaa ja omenahappoa. Tuote on koostumukseltaan tahmean näköistä (muistuttaa niitä etanavoiteita) ja tuoksuu omenalta. Tunnustan että tuo pakkaus sinetöi ostopäätöksen täysikokoisesta tuotteesta testerien sijaan.. mutta myös tuoksu on aika kiva.

Tahmean näköinen geelimäinen voide on yliannosteltuna kasvoillakin tahmean tuntuinen. Eli tuotetta tarvitaan pieni määrä. Tämän ominaisuuden takia itse käytän voidetta lähinnä iltaisin tai silloin kun ei tarvitse olla lähdössä mihinkään kauppaa pidemmälle (lue: meikittä) Tarkoitus on hieroa/taputella hellävaraisesti kasvoja kunnes voide on imeytynyt. Ohje suosittelee käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa. Suosituksen syynä lienee voiteen sisältämä omenahappo. 

Omppuvoide lupaa kosteuttaa, pehmentää ja ravita ihoa, ollen samalla antibakteerinen. Voidetta suositellaan erityisesti akneihoisille. En ole ehtinyt vielä kokeilla tarpeeksi antaakseni kattavampaa arviota, joten tämä olkoon teaserinä..

Koska INC-lista ja kaikki muukin on itse pakkauksessa hassuin merkein osoitettu (koska Korea), lainasin INC-listan Pretty&Cute- verkkokaupalta eli täältä.

Aqua, Glycerin, Butylene Glycol, Alcohol, Cyclomethicone, Sodium Polyacrylate, Dimethicone, Cyclopentasiloxane, Apple extract, Sodium Hyaluronate, Sunflower seed oil, Propolis extract, Honey extract, Royal Jelly Extract, Soluble Collagen, Ginkgo Leaf Extract, Allantoin, PEG-60 Hydrogenated Castor Oil, Hydrogenated Lecithin



Miltä omppuvoide kuulostaa? Kuinka tuttua korealainen kosmetiikka on?


TonyMoly




 

perjantai 23. toukokuuta 2014

It must be magic!! Amuse Magic Lipstick

Tänään luvassa taikuutta huulilla. Tai ei nyt ihan, mutta kivoja nämä Amusen huulipunat on. Hylsyssä sininen, vihreä, oranssi, mutta huulilla aivan jotain muuta. Ilmeisesti nämä kuuluu vähän samaan kategoriaan kovin pitämäni Jane Iredalen "huuli- ja poskipunan" kanssa? Sävy on hylsyssä aivan eri värinen kuin huulilla. Lieneekö jokaisen sävy tässäkin hieman erilainen?




Omani olen ostanut Cherry Culturesta aikaa sitten, mutta löysin nämä vasta huulipunavallankumouksen aikaan "uudelleen". Olen tainnut käyttää aiemmin vain tuota aiemman postauksen lilaa versiota, jota en löytänyt huulipunien joukosta. Sopivan punan etsiminen oli muuten sangen mielenkiintoinen kokemus, löysin kymmeniä huulipunia ja kiiltoja joita en ole edes testannut...

Tässä kuitenkin kuvia tuosta oranssista eli ylimmän kuvan neljännestä  Lipstickistä. Nämä näyttää tällä hetkellä maksavan Cherry Culturen sivuilla alle dollarin. Yksi dollari on alle euron (kirjoittamisen hetkellä tarkalleen 0,73 euroa) Kovin kallis investointi/testaus ei ole kyseessä, etenkään kun puna pysyy kivan tasaisesti huulilla. Ja kestää lähes tulkoon läpi työpäivän oikein hyvänä. Vain useamman kahvikupillisen jälkeen pitää punaa tasata huulilla. Euron huulipunalta oikein mainio suoritus. Niin ja lisättäköön että ilman pohjustuksia. Rajaan huulet Urban Decayn värittömällä rajauskynällä..

Pidemmittä kirjoituksitta kuvalliseen esitykseen.



20140522_190339


20140522_190319

20140522_073003

20140522_073009

torstai 22. toukokuuta 2014

Kesävarpaat esittäytyy...

Tässä aivan mainio kynsilakka kesään ja etenkin varpaisiin lakattuna. China Glaze ihanuus nimeltään Kiwi Cool-Ada. Neon vihreä sävy ei varmasti jää seinäruusun asemaan, sen verran kirkas kaveri kyseessä. Lakka loistaa häämärässä ja varoittaa kanssaihmisiä tallomasta kesävarpaita (ainakin toivoin niin) Tässä muutama esimerkki ja kuvat on otettu illalla puhelimen kännykällä Amorphiksen keikalla Tikkurilassa (mitä kello nyt oli, 20.30-21.00?)


Löytyykö Kiwi Cool-Adaa?



20140517_201259

20140517_210553



20140517_210246

maanantai 19. toukokuuta 2014

Toukokuun LivBox

Tilausjaksoni viimeinen Livbox on toukokuun laatikko. Ennen olen heti uusinut tilauksen, mutta tällä kertaa olen jäänyt miettimään jatkanko tilaamista. Rakastan edelleen yllätyksiä ja viimeisissä laatikoissa on ollut parannusta entiseen. Mutta onko se hintansa arvoinen? Toki postikuluille pitää laskea hintaa aika reilusti. Korotetut postimaksut taatusti vähentää etanapostin ja ylläripakettien lähettämistä läheisille ihmisille, etenkin tässä sosiaalisen median valtaamassa maailmassa. Aasin sillalla eksymisen jälkeen takaisin aiheeseen...

Toukokuun boksin uumenista löytyi seuraavat tuotteet:
  • PAESE Rouge With Argan Oil poskipuna
  • ACO Sun Cerat SPF30
  • Iberon korvakorut
  • Dermalogican SkinPerfect Primer 
  • Sally Hansenin Diamond Strength No Chip Nail Color
  • Dolce & Gabbana Dolce tuoksynäyte
  • Cutrin Reflection Color Boost shampoo ja hoitoaine

Iberon helmikorvakorut oli yllättävä veto. Itse harkitsen niiden kohtaloa edelleen. Mitähän mieltää Tyttö ilman helmikorvakorua- blogin Sonia on tästä? Heti kun näin mitä paketista löytyi, tuli mieleeni Sonian blogi. Helmikorvakorut ovatkin joko ihastuttaneet vai vihastuttaneet. Itsekin näytän piilottaneen ne tuossa kuvassakin...

Acon huulivoide suojakertoimella oli loistava, samoin tuo Dermalogican primer testeri. Tätä olen halunnut testata ja nyt on mahdollisuus. Todella silikoninen näin yhden kokeilun perusteella. Cutrin tuotteet pakkaan mukaan kesälomalla, niistä en tarinoi tässä vaiheessa enempää.

Poskipunan pakkaus oli jokseenkin halvan oloinen, mutta en ole vielä päässyt sitä testaamaan. Melkoisen glitteriseltä tämä vaikuttaa ensisilmäykseltä.

Sally Hansenin kynsilakan sain melkoisen vaaleanpunaisessa sävyssä, mutta annoin sille mahdollisuuden O.P.I:n kultahippulakan kanssa.

Tuoksunäyte on jo puolessa välissä ja olen pitänyt, tosin hyvin hyvin vahva tuoksu kyseessä. Yksi pieni suihkaus on itselleni tarpeeksi, muutoin saattaa pääkoppaa kivistää töissä. Mutta siis muutoin oikein miellyttävä tuoksu, ehkä enemmän aikuiseen makuun verrattuna muihin käyttämiini hajuvesiin.


Mitä ajatuksia musta laatikko toukokuussa herätti?






20140509_174016_LLS

perjantai 16. toukokuuta 2014

Mitä toivot juuri nyt?

Työviikko lähes kasassa ja oikein mahtavaa säätä luvattuna. Toivottavasti aurinkoa riittää myös kesälomalle saakka. Koska lomaan on vielä runsaasti aikaa, on otettava ilo irti arjen pyörteissä. Silti viikonloput ovat parasta aikaa.

Itse toivon juuri nyt aikaa sukeltaa lehtien maailmaan ja nauttia loistavasta aamupalasta kaikessa rauhassa. Vaikka amerikkalaisia pannukakkuja nauttien. Viime viikonloppuna tein maukkaita pannukakkuja ja nappasin kuvankin. Tietenkin vaahteransiirappia ja kermavaahtoa siinä ohella, koska välillä voi _vähän_ herkutella. Tällä viikolla postiluukusta tipahtaneessa Costumessa oli paljon vinkkejä kauneuteen. Ehkä paritan nämä kaksi lauantaiaamuna yhteen. Miltä kuulostaa?


Mitä sinä toivot juuri nyt?


collage_20140514183417783


20140510_130755


20140514_072401_20140514183623386

torstai 15. toukokuuta 2014

Muista: huulipunavallankumous perjantaina 16.5!

Punaa huulesi huomenna merkiksi siitä, että naisten sydän- ja hengitysterveys on lähellä sydäntäsi. Ahkerimmat nappaavat punatuista huulista kuvan ja jakavat sen sosiaalisessa mediassa. Jos et ole liittynyt Facebookissa Huulipunavallankumoukseen, niin vielä ehdit.

Nyt vain huulipuna valmiiksi odottamaan aamua... valinnan vaikeutta on havaittavissa, lip stain vai "tavallinen"puna, lämmin vai kylmä sävy? Mitä sinä laitat huulillesi huomenna?






Herrrrkkuja! (jälleen iHerb-hehkutusta)

Olen yrittänyt syödä hivenen terveellisemmin, joten tilasin hieman herkkuja kaappiin. Muistettakoon ettei mikään ruoka tai herkku ole terveellinen jos syö yli päivän energiatarpeensa. Mutta nämä olivat erinomaisia ostoksia. Maistatin nämä myös työkaverilla, joka piti kumpaisestakin. Nämä ovat siis herkkuja vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Ikävä kyllä en ole löytänyt vastaavia Suomen markkinoilta ja sen takia turvauduin iHerbin runsaaseen valikoimaan.

Etenkin nämä Peanut Butter Cupsit ovat ihania kahvin kanssa. Suklainen, pähkinäinen, makea ja samalla suolainen. Loistavaa.

Tikkukaramelli on hauska sana ja mukava turva makeanhimon iskiessä. Nämä tikkarit eivät sisällä keinotekoisia väri- tai makuaineita vaan ne on valmistettu aidoista hedelmämehuista. Nämä ovat gluteenittomia ja yksi tikkari sisältää 100% päivän c-vitamiinin tarpeesta. Hauskoja on myös tämän makusekoituksen maut, vai mitä mieltä olet mieltä: Pomegranate Pucker, PuckerWet-Face Watermelon, Strawberry Smash, Googly Grape, Very Very Cherry, Perfectly Peach, Razzmatazz Berry, Mango Tango.

Paketilla Atkins- herkkuja oli hintaa noin 4,35 euroa ja tikkaripussilla hieman päälle viisi euroa. Ei kovin halpaa, mutta eipähän tule herkuteltua joka päivä kun ei raaski... :D

Miten sinä herkuttelet? Kuinka usein on ns. karkkipäivä? Joko joka vuotiset "näin kesäkuntoon"- lehtijutut alkavat ahdistaa?

20140505_180153


20140505_180211




tiistai 13. toukokuuta 2014

E.L.F. Cosmetics - Studio Waterproof Eyeliner Crayon

Viittasin aiemmassa postauksessa tähän silmämeikinpohjustuksena käyttämääni Waterproof eyeliner crayoniin, jonka tilasin iHerbistä. Omistamani kynä on sävyssä Champagne eli kotoisasti samppanja (jostain syystä olen aina tunkemassa h-kirjainta tuohon s-kirjaimen kaveriksi..).

Ostohetkellä tällä kynällä oli hintaa noin 2,20 euroa. Kynää suositellaan smokey eye-meikkiin, mutta itse käytän tätä siis luomivärinpohjustajana arkimeikissä. Tuotteen lupaillaan olevan vedenkestävä ja tahriintumaton, niin että väri kestää koko päivän siellä missä pitääkin. Kynää voi käyttää luomivärin tapaan tai sitten rajauksena. Harmillista on että tämä levittyi kämmenselälle helpommin kuin silmäluomelle suoraan puikosta levitettynä. Koostumukseltaan ainakin minun kynä on hieman kuivahko, joten sitä pitäisi painaa hieman enemmän jotta väriä saisi kerralla runsaammin luomelle. Itse olen pärjännyt suhteellisen loistavasti värittelemällä muutamaan otteeseen luomea ja taputtelemalla väriä hieman sormella tasaiseksi. Tämän jälkeen luomen pinta on oiva alusta hieman jauhoisemmallekin luomivärille.

Miinusta annan huokeasta hinnasta huolimatta siitä, että kynä osuus on minun mallissani ainakin irti, se tipahtaa syliin jos kynän kääntää alas suin. iHerbin sivuilla oli joku muu saanut samanlaisen tapauksen eli taitaa olla tyyppivika. Yritin painaa kynää hieman pakkaukseensa, mutta seuraavalla käyttökerralla se oli jälleen irti.

Champagnen lisäksi värivalikoimassa on tarjolla sävyt gunmetal, moss, brown, navy, purple ja pitch black. Eli perussävyt utuisiin smokey eye-meikkeihin. Kuten alimmasta kuvasta huomaa, niin omaan kämmeneen swatchattuna sävy on hyvin samankaltainen ihoni sävyn kanssa. Luomella sävy toistuu hieman vaaleampana ja enemmän glitterisenä.

Se miksi tämä vaatii oman postauksensa pienistä puutteista huolimatta on sen kyky pysyä mukana menossa läpi työpäivän ja sateisen kymmenen kilometrin polkupyöräilyn. Todella hieno suoritus muutaman euron tuotteelta. Enpä olisi heti uskonut että tästä tulee suosikkini Narsin pohjustajan tilalle.


Joko waterproof eyeliner crayon on löytänyt tiensä sinun meikkipussiin?



20140507_175748
 

20140507_175805

20140507_175920
INC-lista lainattu iHerbin sivuilta
Isododecane, trimethylsiloxysilicate, ozokerite, isopropyl myristate, polyethylene, dimethicone, aloe barbadensis extract, silica dimethyl silylate, tocopherol, methylparaben, propylparaben May Contain: Iron oxides (Cl 77491, Cl 77492, Cl 77499), mica (Cl 77019), titanium dioxide (Cl 77891), yellow No.5 lake (Cl 19140), red No.40 lake (Cl 16035), blue No.1 (Cl 42090), green No.5 lake (Cl 61570), ultramarine violet (Cl 77007).

maanantai 12. toukokuuta 2014

E.L.F Flawless Eyeshadow - Tantalizing Taupe

Olen hurahtanut taupeen. Tällä hetkellä ostan lähes kaiken jossa lukee sana taupe. Kynsilakka, luomiväri... toinen kynsilakka.. toinen luomiväri.. ehkä palettikin... ymmärsitte varmaan kuvion?

Taupe on siis sävy ja kuvailtuna harmaanruskea. Sellainen täydellinen sävy joka monessa kirjossaan on maailman paras arkimeikin osanen.  Oli se sitten kynsillä tai luomivärin muodossa. Sävymaailmaltaan kylmä tai lämmin, koostumukseltaan hohtava tai matta. Aasinsiltana toiminut tarina johdattaa teidät tähän hetkeen ja ostokseeni. E.L.F:n luomiväripaletti joka kantaa nimeä Tantalizing Taupe.

E.l.f. on siis suhteellisen edullista kosmetiikkaa, jota saa tilattua nettikaupasta tai nykyään jopa apteekkien hyllyiltä (ainakin pääkaupunkiseudulla). Itse olen suosinut nettikauppaa lukuisten tarjouksien ja alennuskoodien ansiosta. Jos liityt Facebookissa tykkääjäksi niin varmasti törmäät alennuksiin... tämän takia itse blokkasin ilmoitukset jossain vaiheessa pois päältä ostolakon takia.

Tämän taupen paletin sen sijaan shoppailin tällä kertaa iHerbin sivuilta täytteeksi virtuaaliseen ostoskoriini. Ai että on nätti paletti. Olen käyttänyt kahta ylintä sävyä (base ja lid) arkimeikissä ja todennut ne erittäin oiviksi siihen käyttöön. Pohjustuksena on ollut e.l.f:n waterproof eyeliner crayon (tästä on pakko hehkuttaa omassa postauksessaan..). Luomivärit levittyvät varsin kiltisti pohjustuksen päälle eikä niitä tarvitse sutia kiloa naamansa saadakseen väriä. Varsin vaivattomasti näillä pärjää arkisin. Kaksi tummempaa sävyä on siis vielä kokeilematta eli lopullista tuomiota en vielä anna.

Nyt on sinun vuorosi. Avaudu. Millainen suhde sinulla on taupeen?




20140507_175715
Meikäläisen pöllö puhelinkuoret ne sieltä kurkkii...huhuu!

 

20140507_175556

20140507_175734

Tilinpäätöksen aika...

Vuodenaikaan sopien lataan verkkokalvoillenne kasan kuvia loppuneista tuotteista ajalta joulukuu 2013 - maaliskuu 2014. Ja ai miten niin myöhässä tilinpäätös?? Pitäisikö päättää tilit vähän useammin jatkossa.. miehenkään ei tarvitsisi tuskailla tyhjien purnukoiden kanssa.



20140410_150359_LLS


  • Born to Bio mango suihkugeeli on tullut Livboxissa. Huumaava tuoksu. Tästä pidin.
  • Espiritin Connect hajuvesi. Sellainen todella arkinen, ei herätä mitään tunteita suuntaan tai toiseen.
  • taustalla joku iänikuinen tuoksu, tätä oli jäljellä mutta heitin pois. Todellinen näääääh-tuoksu.
  • Marc Jacobs Honey-tuoksunäytteestä tykkäsin. Tämäkin Livboxista tullut.
  • Doven deodorantti. Näitä olen käyttänyt useamman. Kestää hikoilun hyvin.

20140410_150450_LLS

  • Pirkan ja Cutexin kynsilakanpoistajat molemmat selviytyivät tavallisesta värilakasta keskitasoisesti. Cutexia sai vähän enemmän hölvätä, mutta se tuntuikin hellävaraisemmalta kynsinauhoille.

20140410_150547_LLS

  • Rainbown Hand care kynsilakanpoistaja kuuluu samaan kastiin edellisten kanssa. Tuskin tulen ostamaan jatkossa (ellei ole aivan pakko).
 
20140410_150628_LLS

20140410_151106_LLS
  • Sekalainen kasa kasvojen hoitotuotteita sekä muuta kosmetiikkaa.. 


20140410_150524_LLS


20140410_150808_LLS

  • Ilahduttavan monta hiusten hoitoon liittyvää tuotetta. Muutamasta näistä on tulossa ihan omaa postausta tulevaisuudessa. Siksi ohitan ne tässä vaiheessa pikaisesti...

20140410_151206_LLS

  • Kaksi meikkivoidetta, kaksi näytekokoista ripsiväriä ja kuivahtanut elfin luomivärinpohjustaja
  • Tähän loppuun vielä Avonin suihkugeeli ja Livboxin mukana tullut minikokoinen hammastahna
  • Huomatkaa miehen yksi loppunut tuote.. 

20140410_150958_LLS



20140410_151230_LLS

20140410_150646_LLS

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

EcoTools

Tilasin iHerbistä itselleni tarvikkeita koti-spa-hemmotteluun. Pakettiin sujahti

  • EcoTools, Foot Brush & Pumice
  • EcoTools, Sustainable Body Buff
  • EcoTools, Sustainable Moisture Socks, 1 Pair
  • EcoTools, SPA Moisture Gloves, 1 Pair
  • EcoTools, Sustainable Bath & Shower Mitt, 1 Mitt
  • EcoTools, Dual-Sided Facial Buffs, 2 Pack


Toisin sanoen tarvikkeita ihonhoitoon. Löytyy tuotteita kasvoille ja kropalle. Tuskin maltan odottaa että pääsen testaamaan ostokset. EcoToolsin suomenkieliset sivut löytyy täältä.

Taidankin mennä heti suihkuun testaamaan tuon pesukintaan ja kasvobuffin. Buffi? Mikä tälle voisi olla suomennoksena?

Rentouttavaa iltaa kaikille!


 


20140507_175514

Moisturizing Socks with Shea Butter & Aloe Vera Extract

Tilasin nämä kosteuttavat sukat testiin iHerbistä (ja pari muutakin tuotetta joista ajattelin lähipäivinä höpötellä..). Paketti lupaa ylellisen koti spa-hoidon jaloille. Korealaiset sukat kosteuttaa ja ravitsee kuivia jalkoja. Paketissa on yhteen käyttökertaan sukat ja näitä saa vain yhdessä koossa. Oma jalkani on 37-38 ja hyvin ne sujahti sukkiin. Hieman jäi tilaakin.
 
Käyttö on hyvin helppoa. Jalat pestään ja kuivataan huolellisesti. Sitten vedetään hassut muovi-sukat jalkaan ja hierotaan jalkoja hieman että sukkien sisältö leviää kaikkialle jalkojen iholle. Odotellaan noin 20-30 minuuttia ja huuhdotaan jalat. Ja kas sinulla on ihanan pehmeät pikku jalat. No isot tai pienet, pehmeät ne on.
 
Muutama huomautus lienee paikallaan. Ensinnäkin muoviset sukat on liukkaat, itse ratkaisin ongelman vetämällä normaalit sukat päälle. Lisäksi varmistui että hoitavat aineet pääsivät varmasti kosteukseen ihon kanssa. Toisekseen oli juuri hiljattain kuorinut jalkani Holika Holika-sukilla eli iho ei ollut paksuuntunut mistään. Kovin paksuuntuneille jaloille en lupaa yhtä pehmeää fiilistä kuin itse sain kokea. Ja kolmanneksi näistä sukista huolimatta pitäisi muistaa kosteuttaa jalkojenkin ihoa useammin kuin kerran kuussa...
 
Onko kokemuksia näistä kosteuttavista sukista? Itse tykästyin niin että tilasin jo varastoon toiset... vinkkinä että nämä saa usein tarjoushintaan.. kannattaa käydä kurkkaamassa..
 
20140505_180736
 
INC: Water, mineral oil, propylene glycol, aloe barbadensis leaf extract, butyrospermum parkii, simmodsa chinensis seed oil, glyceryl stearate, microcrystalline wax, cetyl alcohol, isopropyl myristate, stearic acid, glycerin, panthenol, polsorbate 60, tocopheryl acetate, PEG-40 stearate, dimethicone, carbomer, hydroxyethylcellulose, fragrance, methylparaben, chlorphenesin, butylparaben, triethanolamine, allantioin. (INC-lista lainattu iHerbin sivuilta eli täältä)

torstai 1. toukokuuta 2014

Keep it clean! Hieman asiaa meikkisiveltimien hoidosta

Meikkaaminen ja hygienia. Kuinka usein tulet ajatelleeksi tätä kaksikkoa? Toivottavasti annat sille ajatuksen edes välillä, sillä niin voit välttyä turhilta näppylöiltä ja kenties pahimmillaan ikäviltä silmätulehduksilta. Listasin muutaman vinkin tähän ja kuvitin postausta muutamalla tuotteella jotka olen ostanut meikki-innostuksen iskiessä ja kasvaessa suurempiin mittoihin. Teini-ikäisenä en itse ikävä kyllä ymmärtänyt kuinka tärkeää on huolehtia siveltimien pesemisestä ja oikeanlaisesta käsittelystä. Meikki-innostus kun kasvoi vasta 18 ikävuoden jälkeen...

  • muista pestä kädet ennen meikkaamista, jotta vältät turhaan viemästä pöpöjä kasvoille.
  • tähän perustuu myös kielto hiplata kasvoja esim. kesken työpäivän...
  • pese siveltimet ja muut tykötarpeet ainakin kerran kuussa, mieluiten kerran viikossa. Siveltimien pesuun on olemassa varta vasten tehtyjä tuotteita, mutta myös marseille-saippuaa voi käyttää. Muista kuivattaa siveltimet lappeellaan. Ja käsittelemällä siveltimiä hellävaraisesti pidennät niiden käyttöikää.
  • varsinaisten pesujen välillä voit käyttää seuraavassa kuvassakin näkyviä tuotetta jolla on tarkoitus pika-pestä siveltimet käytön jälkeen, esimerkiksi kuvassa näkyvä The Pro Hygiene Collection Antibacterial Makeup Spray kustantaa noin 20 euroa (240ml)
  • kannattaa hankkia muutama extra-sivellin - itse omaan useamman siveltimen esimerkiksi luomivärien häivyttelyyn.

Koska sinä pesit viimeksi siveltimesi? Onko hihassa joku hyvä vinkki aiheeseen liittyen?


20140416_194123


20140416_194139


20140416_194159