maanantai 16. joulukuuta 2013

Kynsipäivitystä 16.12.2013

On kulunut monta kuukautta siitä kun elokuussa luovuin geelikynsistäni ja päätin alkaa luomuilemaan jälleen. O.P.I:n Nail Envyn käyttäminen on tuottanut tulosta ja päätin pikaisesti paljastella nakut kynteni teille. Nämä kuvat otettu tänään. Ignooratkaa kuivat kädet (frisbeegolfia ilman hanskoja joulukuussa) ja kiinnittäkää huomio kynnen pituuteen joka on melkoisen ruhtinaallinen. Paljon pidempi kuin olin uskaltanut edes unelmoida tässä vaiheessa. Muutaman kerran kyllä olen leikellyt kynnet aivan lyhyiksi, koska kynnet lohkeilivat pahasti.

Geelien jälkeen huomasin että kynnen C-kaari on selvästi kaarevampi verrattuna aikaan ennen geelejä. Lieneekö geeli pakottanut kynnet kasvamaan uuteen muotoonsa. Ja entisen geelistiletin sijaan olen tykästynyt neliskanttiseen malliin. Lakkaustottumuksetkin ovat menneet päälaelleen. Ennen geeleillä lakkaus pysyi viikkoja moitteettomana, nykyään aluslakasta huolimatta korkeintaan kaksi päivää. Eli lakkaus vaihtuu tiheään. Toisaalta vapauttavaa päästä sutimaan lakkoja, toisaalta tuntuu toisinaan ettei kynsiä kehtaa lohjenneilla lakkauksilla esitellä edes kaupan kassalla. Että tämmöisiä kynsiuutisia tänään. Missä kunnossa sinun kynnet on tänään?



20131216_151026
 
20131216_151039

4 kommenttia:

  1. Aivan hirveässä. Testasin blogissani eri-keeperin käyttöä peel-off-aluslakkana, ja lopputulos oli ehdottomasti kastia "minä testaan, jottei muiden tarvitse". Aloitan uuden vuoden kynsien kasvattelulla, ja ostan tammialesta pari purkkia nail envyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmistus. Olen harkinnut Isadoran Peel Offin hankintaa, mutta se on aika kiven alla tällä hetkellä.

      Onnea kasvatukseen, älä menetä hermoja! Nail Envyä suosittelen ja muutoinkin kynnen jatkuvaa suojausta kynsilakalla. :)

      Poista
  2. Mulla itse kynnet on ihan hyvässä kunnossa, mutta niiden päällä olevat jutut ei. Menin poistamaan geelilakan päällä olevat glitterit asetonillisella poistoaineella, foliotekniikalla ja geelilakka ei tykännyt. Tuo mielessäni kävin jo etsimässä peel-offia, mutta sitä ei ollut. Pitää tehdä uusintakierros...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peel Off maagisesti katoaa kaupan hyllyiltä.. :D

      Poista